Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Perheet toivoivat myös lisää helppoja arkivinkkejä ravitsemukseen, tukea lapsen tai nuoren uniongelmiin sekä perheille suunnattua matalan kynnyksen elämäntapaohjausta.  

Elintavoissa yhtenä keskeisenä vanhempien nostamana huolena oli nukkumisen riittävyys, 35 % vastanneista arvioi, että ei itse nuku riittävästi ja 13 % arvioi että lapsi tai lapset eivät nuku riittävästi.

Vastaajat olivat eniten kiinnostuneita osallistumaan verkkomuotoiseen elintapavalmennukseen, mutta kiinnostusta oli myös yksilö- ja ryhmämuotoiseen elintapavalmennukseen.

Kesällä 2022 toteutetun kyselyn tavoitteena on lisätä eri toimijoiden tietoisuutta perheille suunnatun terveellisten elintapojen tukemisen toteutumisesta, tarpeista ja toiveista. Kyselyyn vastasi yhteensä 591 keskipohjalaista huoltajaa. Kyselyssä tiedusteltiin huoltajilta perheen elintavoista, kokemuksia tuen saamisesta elintapoihin, kiinnostusta osallistua elintapoja tukevaan toimintaan sekä toiveita elintapojen tukemiseksi.

Kysely toteutettiin osana Soite 2.1 sote-keskus hankekokonaisuuden Elintapavalmennuksen ja monitoimijaisen yhteistyön kehittäminen terveellisten elintapojen edistämiseksi -osahanketta.

Lapsiperheiden elintaparyhmä pilottiin

Soite ja Kepli pilotoivat lapsiperheille suunnattua elämäntaparyhmää. Pilottiin valitaan kahdeksan Keski-Pohjanmaalla asuvaa perhettä, joilla on 1.-3. luokalla koulua käyvä lapsi tai lapsia. Elintaparyhmän toimintaan kuuluu esimerkiksi perheliikuntaa, kokkausta ja yhteistä keskustelua unesta sekä ruutuajasta. Ryhmätapaamisia on lähitapaamisina sekä etäyhteyksien kautta. Toiminta on tarkoitus aloittaa loppuvuodesta 2022.

Katso myös nämä