Työttömien terveystarkastukset

- Terveystarkastus osana työllistymispolkua -


Terveystarkastuksia järjestetään kaikille työttömille, jotka jäävät opiskelu- tai työterveyshuollon ulkopuolelle. Tarkastuksia tehdään työttömyyden eri vaiheissa.

Jos edellisestä tarkastuksesta on pitkä aika, oma terveydentila huolestuttaa tai työkyky ja kuntoutustarve tulee selvittää, on hyvä pyytää lähetettä terveystarkastukseen. Terveystarkastukseen pääsee TE-toimiston, Keski-Pohjanmaan TYP:n tai sosiaalitoimen tekemällä lähetteellä.

TE-toimiston työntekijä, sosiaalityöntekijä, palveluohjaaja tai jokin muu asioitasi hoitava taho voi myös suositella terveystarkastusta.

Tarkastuksen tavoite

  • Terveyden ja työ- ja toimintakyvyn edistäminen ja seuranta
  • Terveysriskien varhainen tunnistaminen
  • Kansantautien ja muiden sairauksien varhainen toteaminen
  • Henkisen jaksamisen arviointi
  • Jatkotutkimusten ja hoidon järjestäminen


Tarkastuksen sisältö

  • Terveystottumukset: liikunta ravinto, harrastukset, tupakka, päihteet
  • Aikaisemmat sairaudet ja lääkitys
  • Seulontatutkimukset: esim. diabetesriski
  • Sosiaalinen verkosto
  • Erilaiset mittaukset:  esimerkiksi paino, pituus , verenpaine
  • Näön tarkastus
  • Rokotustiedot
  • Tarvittaessa lähete laboratorioon
  • Tarvittaessa ohjaus lääkärin tai muun asiantuntijan vastaanotolle


Terveydenhoitaja keskittyy terveystarkastuksen tekemiseen, hän ei ota vastaan akuutteja sairaustapauksia eikä kirjoita lyhyitä sairauslomatodistuksia.

Asiakas voi täyttää esitietolomakkeen etukäteen valmiiksi ja ottaa mukaan vastaanotolle (Lomakkeet --> Terveyspalvelut --> Esitietolomake: Työttömien terveystarkastus)




Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan TYP
Terveydenhoitaja
Torikatu 50
67100 Kokkola