Soite ➔ Viestintä ➔

Kevättä ilmassa ja uutta tuulta

11.4.2019


Tätä tekstiä kirjoittamassani eletään huikeinta vaalikiiman aikaa. Lupauksia paremmasta maailmasta vyöryy kaikista medioista ja lähikaupan portailta. Makkaraa, ämpäreitä ja tikkareita on kansa saanut palkakseen pysähtymisestä edes hetkeksi aatteen ja ideologian äärelle.

Näissä keskusteluissa on puhuttu paljon myös meistä, soitelaisten ihmisten töistä. Erityisesti on puhuttanut vanhusten hoito, hoitajamitoitus ja jonkin verran sekin, että pääseekö lääkäriin. Lapsista ja perheiden hyvinvoinnistakin on puhuttu, mutta ei ehkä sittenkään riittävästi. Yksittäisiä huolipuheita on kuultu päivystävän keskussairaalan toiminnan turvaamisen puolesta. - Onneksi soitelaisten asiat kiinnostavat myös päättäjiä. Toivottavasti myös vaalipäivän jälkeen.

Edellisen hallituskauden sote-uudistus jämähti ennen maalia. Politikointi ei löytänyt konsteja ratkaista solmukohtia ja lopulta syntyi umpisolmu. Tästä solmusta lähdetään uuteen hallituskevääseen.

Toivon päätöksiä. Toivon, että hyvät tehdyt luonnokset piirretään loppuun, eikä laiteta kaikkea roskiin. Toivon sote-rauhaa, jossa voimme keskittyä hallinnollisten harjoitusten sijaan kehittämään ja parantamaan soten arkea. Arjessa kun tarvitaan muutoksia.

Olen tänään erityisen ylpeä Soitesta. Meillä on jo valmiina koko soten kattava organisaatio, jossa integraatio on jo tehty ja olemme valmiita siinä, mistä laajasti muualla vasta haaveillaan. Olen hiljaa ylpeä niistä lukuisista yhteydenotoista, joissa pyydetään soitelaisia kertomaan heille meidän mallista. Hekin haluavat rakentaa sote-kuntayhtymän, sen, mitä meillä jo on.

Mutta valmis organisaatio ei ole tärkein. Tärkeintä ovat suurisieluiset ihmiset, jotka tekevät tätä työtä ja jotka uskaltavat myös rikkoa omia turvallisia rajojaan. Meidän täytyy uskaltaa luopua joskus vanhasta, jotta saamme rakennettua uutta ja tähän päivään istuvaa. Haluamme olla myös arjessa ajan hermolla ja seuraamme tiiviisti kehityksen ja tutkimuksen rattaita. Muutokseen sisältyy aina mahdollisuus. Vaikka pelottaisikin.

Vaalien intohimoista henkeä tahdosta uudistua ja muuttua kaivataan meiltä. Mekin haluamme olla varmoja siitä, että vanhukset saavat parhaan hoidon, lapsiperheen arkea yhdessä turvataan, meillä pääsee nopsasti lääkäriin ja rajun syöpädiagnoosin saanut ihminen saa kutsun leikkaukseen omaan, lähellä olevaan päivystävään keskussairaalaan. Tämän puolesta me arjessa ja asiantuntemuksella taistellaan. Ja hoidetaan. - Ennen vaaleja ja vaalien jälkeen.



Minna Korkiakoski-Västi
Soiten toimitusjohtaja