Terveyspalvelut ➔ Neuvolat ➔

Lastenneuvolat

Lastenneuvolatyön keskeisiä tehtäviä ovat lapsen terveydentilan, kasvun ja kokonaiskehityksen seuraaminen sekä koko perheen hyvinvoinnin selvittäminen ja tukeminen. Työn lähtökohtana ovat lapsen ja perheen yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen ja voimavarojen tukeminen. Huomiota kiinnitetään parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Lastenneuvolapalvelut on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen.

Lastenneuvolapalvelut ovat maksuttomia ja toimivat ajanvarauksella. Lapsi ja perhe siirtyvät lastenneuvola palveluiden piiriin, kun lapsi on 2-3 viikon ikäinen. 2-6 vuotiaille ajanvaraukset tehdään sähköisesti.

Kokonaiskehityksen seurantaan kuuluvat lapsen eri ikävaiheissa tehtävät vuorovaikutuksen ja kielellisen kehityksen sekä sosiaalisten ja motoristen valmiuksien arvioinnit. Keskeisiä asioita ovat mm. perheen voimavarat ja lasten kasvatus, ravitsemus, liikunta, vuorokausirytmi, ulkoilu, tapaturmat, ihmissuhteet, mieliala, perheväkivalta ja päihteet sekä perheen taloudellinen tilanne.

Lapsen lähestyessä esikouluikää arvioinnit laajenevat myös työskentelytaitoihin, päivittäistoimintoihin ja oppimiseen.

Neuvolassa annetaan kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotteet.

Terveysneuvonnan ja tuen tarvetta kartoitetaan yhdessä perheen kanssa keskustellen, sekä erilaisten menetelmien ja kyselylomakkeiden avulla. Lastenneuvolan palvelumuotoja ovat yksilölliset vastaanotto- ja kotikäynnit sekä ryhmätoiminta. Toimintaan kuuluvat myös erilaiset koko perheen hyvinvointia kuvaavat haastattelut kuten mieliala-, päihde- ja perheväkivaltahaastattelut.

Lastenneuvolassa käydään säännöllisesti seurantatarkastusohjelman sekä lapsen tai perheen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Terveydenhoitajan ja lääkärin lisäksi neuvolapalveluissa on tarpeen mukaan käytettävissä eri alojen asiantuntijoita.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lastenneuvolatyön sähköisessä käsikirjassa käsitellään laajemmin määräaikaistarkastusten ja terveysneuvonnan sisältöjä.
Lastenneuvolakäsikirja


Tilapäinen hoitovapaa lapsen sairastuessa


Lastenneuvolan ajanvaraus





Yhteystiedot

Neuvoloiden keskitetty puhelinpalvelu
puh. 06 826 4477
ma-to klo 8-13
pe klo 8-11

Yhteydenotto sähköisesti:


Kokkola

Mariankadun neuvola
Keskussairaalan L2-talo
Mariankatu 16-20
67200 Kokkola
neuvola.mariankatu(at)soite.fi  


Isokylän neuvola

Kallisentie 10 
67700 Kokkola
neuvola.isokyla(at)soite.fi  


Koivuhaan neuvola

Mäntynäädänkatu 6
67800 Kokkola
neuvola.koivuhaka(at)soite.fi  


Torkinmäen  neuvola

Korpintie 11 
67100 Kokkola neuvola.torkinmaki(at)soite.fi  


Kälviän neuvola

Kälviäntie 24
68300 Kälviä
neuvola.kalvia(at)soite.fi


Lohtajan neuvola

Lohtajantie 3 B 
68230 Lohtaja
neuvola.lohtaja(at)soite.fi  


Ullavan neuvola

Ullavantie 701 
68370 Ullava
neuvola.ullava(at)soite.fi


Kaustinen - Veteli

Pajalan neuvola
Perhekeskus Pajala
Pajalantie 1
69600 Kaustinen
neuvola.pajala(at)soite.fi


Halsua

Halsuan neuvola
Kauppisentie 12
69510 Halsua
Neuvolapalvelut järjestetään joka toinen viikko torstaisin.


Perho

Perhon neuvola
Vanhainkodintie 20
69950 Perho
neuvola.perho(at)soite.fi 


Kannus

Kannuksen neuvola
Lopotinkatu 2,
69100 Kannus
neuvola.kannus(at)soite.fi 


Lestijärvi  

Lestijärven neuvola
Niemeläntie 3 A
69440 Lestijärvi
neuvola.lestijarvi(at)soite.fi 


Toholampi

Toholammin neuvola
Sairaalantie 2
69300 Toholampi
neuvola.toholampi(at)soite.fi


Kruunupyy

Kruunupyyn neuvola
Säbråntie 1
68500 Kruunupyy
Puh. 040 489 2304

Teerijärven neuvola
Hörbyntie 2
68700 Teerijärvi
puh. 040 489 2307 

Alavetelin neuvola
Misterhultintie 4
68410 Alaveteli
Puh. 050 329 9473

puhelinaika arkisin klo  10.30-11.30

Löydät meidät Instagramista: