Mattilakoti

Mattilakoti (ent. Kokkolan hoitokoti) tarjoaa kodin ja ympärivuorokautisen hoidon seitsemälletoista kehitysvammaiselle. Mattilakoti sijaitsee Kokkolan keskustan tuntumassa lähellä palveluja n. 1 km keskustasta ja kuitenkin lähellä luontoa.

Asumisessa pyritään kodinomaisuuteen ja elämisessä laatuun. Toimintaideologiaan kuuluu asiakaskeskeisyys ja virikkeellisyys, tavoitteena on lämmin ja inhimillinen kohtaaminen, omatoimisuuteen ohjaaminen sekä asukkaiden hyvinvoinnin ylläpitäminen ja lisääminen elämänkaaren eri vaiheissa.

Tavoitteiden saavuttamiseksi asukkaita ohjataan perustoiminnoissa ja heille pyritään luomaan mahdollisuus hyvään elämään. Toiminnassa tulee näkyä kuntouttava työote asukkaan voimavarat huomioiden; asukkaiden hoitoa ja ohjausta suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Jokaisella asukkaalla on oma asunto sekä yhteiset tilat oleskeluun ja ruokailuun.


Mattilakodin arki ja henkilökunta

Osa Mattilakodin asukkaista käy toimintakeskuksessa työtoiminnassa ja kaikki asukkaat osallistuvat kykyjensä mukaan päivittäisiin askareisiin. Virike- ja vapaa-ajan toiminta tapahtuu yksilöllisesti tai ryhmissä niin Mattilakodilla kuin sen ulkopuolella mm. ulkoilun, kerhojen ja juhlien muodossa.

Hoitokodin henkilökunta on koulutukseltaan moniammatillista. Mattilakodilla panostetaan moniammattilliseen erityisosaamisen, joustavuuteen ja laatuun. Työntekijöiden tietoa ja osaamista ylläpidetään osallistumalla erilaisiin koulutuksiin.

 


Yhteystiedot

Käyntiosoite:

Ilkantie 1
67100 Kokkola
puh. 040 806  8421

Palveluesimies
Huhtala Kristiina
Puh. 044 780 9058


Karttalinkki