Lumiseteli

Vanhusten lumiseteli on palveluseteli, jonka avulla yksin asuva vanhus voi hankkia apua lumitöiden tekemiseen. Lumiseteliä voi anoa 70 vuotta täyttänyt, omakotitalossa tai rivitalossa asuva, heikentyneen toimintakyvyn omaava Soiten alueella asuva ikääntynyt henkilö. Palvelu ei koske vapaa-ajan asuntoja. Yhden lumisetelin arvo on 8,40€/seteli. Loppuosa lumityön hinnasta tulee asiakkaan itsensä maksettavaksi.

Lumiseteleitä myönnetään määrärahojen puitteissa. Toistaiseksi lumiseteleitä on myönnetty vuoden ajaksi viisi kappaletta. Mikäli loppuvuodesta on määrärahaa jäljellä, voidaan pyynnöstä myöntää vielä maksimissaan viisi seteliä lisää.

Lumiseteliä anotaan tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella, jota on saatavissa asiasta vastaavilta palveluohjaajilta. Hakemus löytyy myös sähköisenä Soiten Ennakoivien avopalveluiden www-sivuilta. Hakemus toimitetaan asiasta vastaavalle palveluohjaajalle.

Lumisetelin hakuaika on jatkuva ja hakemukset käsitellään niiden tulojärjestyksessä. Hakemus palautetaan oman alueen Omais- ja perhehoitokeskukseen palveluohjaajalle.


Hyvä tietää:

- Kaustisen kunta tarjoaa maksuttoman lumityöpalvelun kotona asuville ikääntyneille ja niille kuntalaisille, joilla toimintakyky on vaikean sairauden myötä alentunut. Lumityöt pitävät sisällään ensisijaisesti kulkureittien avaamisen. Urakoitsijan kanssa on mahdollista neuvotella tarkemmasta auraustyöstä. Tekninen johtaja Patrik Knutar, puh. 040 769 8668 myöntää palvelut. Lisätietoja voi kysyä rakennusmestari Kari Salmiselta, puh. 050 528 0665

- Vetelin kunta tarjoaa vähävaraisille ikääntyneille, kotonaan asuville henkilöille maksuttoman lumityöpalvelun kunnan puolesta. Palvelun saamiseksi edellytetään Soiten palveluohjaajan tekemän kotikäynnin ja palveluntarpeen arvioinnin perusteella tehty hakemus palvelun tarpeesta. Palvelun tulee myös perustua Soiten vahvistamiin kriteereihin. Lisätietoja voi kysyä palveluohjaajien lisäksi Vetelin kunnan tekniseltä johtajalta Asko Mikkolalta puh. 050 579 0180


Lestijärven kunta myöntää ikääntyneille, yli 75- vuotiaille kotona asuville henkilöille maksuttoman lumityöpalvelun kunnan puolesta. Palvelun myöntämiseksi täytetään erillinen hakemus, jonka saa kunnantoimistolta. Lisätietoja palvelusta ja sen myöntämisestä voi kysyä rakennustarkastaja Kaisa Mäkelä puh. 044 066 8702. Hakemus myös palautetaan tekniseen toimistoon.


Perhon kunta tarjoaa ikääntyneille, kotona asuville henkilöille lumityöpalvelua kunnan työntekijän suorittamana. Palvelu on asiakkaalle maksullista, alkavalta työtunnilta laskutetaan 12,10 €/h. Lumenluontiapua voi tilata suoraan Raimo Pannulalta numerosta 0400 926 820.  Lisätietoja voi kysyä myös Perhon kunnan teknisen toimiston henkilökunnalta numeroista 040 684 285 tai 040 684 2849

Yhteystiedot

Palveluohjaaja
Kaija Keski-Rahkonen
puh. 050 345 2334 

Palveluohjaaja
Pia Sorvisto
puh. 040 806 5150 

Palveluohjaaja
Vappu Laine
puh. 044 780 9403  

Palveluohjaaja / Perhonjokilaakso

puh. 040 804 3203

Palveluohjaaja / Lestijokilaakso

puh. 040 804 2420