Soite ➔ Viestintä ➔

Tiedote 7.5.2019

Soiten talouden tasapainottamistoimenpiteet

Soiten jäsenkuntien yhteisestä toivomuksesta ja Kokkolan kaupungin aloitteesta Soitessa käynnistettiin tammikuussa 2019 laaja talouden tasapainottamista koskevan ohjelman valmistelu. Valmistelutyötä on tehty virkamiesvalmistelussa, mutta tiiviissä yhteistyössä Soiten hallituksen ja alueen jäsenkuntien kuntajohdon kanssa, ns. laajennetun omistajaohjauksen tuella. Myös Soiten henkilöstö on osallistunut ohjel-man valmisteluun ja henkilöstön ehdotuksia on koottu intranetin Idea-laariin. Arvioitu säästötarve vuoden 2017 luvuilla laskettuna on 11-14 M €.  Valmistelutyön myötä syntynyt talouden tasapainottamisen toimenpiteet ja esitys hallitukselle käsiteltiin Soiten hallituksen kokouksessa maanantaina 6.5.2019.

Alkuperäisestä esityksestä poiketen hallitus päätti, ettei vuodeosastopaikkoja Kannuksessa ja Tunkkarilla vähennetä. Tästä johtuen jokilaaksojen kotihoidon ja kotisairaalatoiminnan vahvistamiseen suunniteltu laajennusta ei voida toteuttaa. Tämä vaikuttaa tämän hetkiseen avopalveluiden tasoon, mutta erityisesti tällä on merkitystä tulevien vuosien kustannuskehitykseen. Päätös asettaa myös rajoitteita tehostetun palveluasumisen suunnitellulle yksityistämiselle esitetyssä laajuudessaan, mikä tulee huomioida jatko-valmistelussa. Tavoite avohoidon vahvistamisesta, palvelurakenteen keventämisestä ja tulevien vuosien kustannusten kasvun hillitsemisestä ei näin ollen kaikilta osin ole toteutumassa.

Soiten talouden tasapainottamisohjelma sisältää edelleen useita mahdollisuuksia kustannusten hallintaan, mm. tuottavuuden parantamisen ja teknologian hyödyntämisen avulla.

Keskeisimmät muutokset asiakkaan näkökulmasta

Talouden tasapainottamisohjelman sisältämät keskeisimmät muutokset asiakkaan näkökulmasta koskevat palveluverkkoa ja toimipisteiden aukioloaikoja sekä nykyaikaisen teknologian hyödyntämistä Soiten palveluissa.

  • Kruunupyyn hoidon ja hoivan palveluita uudistetaan. Teerijärven kuntouttavan, lyhytaikaisen laitoshoitoyksikön (ns. TVC-yksikön) toiminta lopetetaan ja hoito järjestetään toisissa alueen yksiköissä tai vaihtoehtoisesti ostopalvelua vähennetään ja keskitetään omaksi toiminnaksi TVC-yksikköön. Lisäksi tutkitaan Sandbackan toiminnan yksityistämisen.
  • Muutokset neuvolaverkossa ja neuvoloiden aukioloajoissa syntyvyyden laskun myötä: esim. vuorottelu Kruunupyyn kolmessa toimipisteessä.
  • Aukioloaikoihin tulee yksittäisiä muutoksia Soiten lähipalveluissa, joita ovat vastaanotto, neuvola, laboratorion näytteenotto (mm. Toholammin laboratorio: näytteenotto 4 aamua/vko ja Kruunupyyn kunnassa vastaanottoaikojen vuorottelua kolmessa Kruunupyyn alueen toimipisteessä).
  • Perhehoidon lisääminen mm. lastensuojelussa, vammaispalveluissa sekä hoidon ja hoivan palveluissa
  • Senioriasumisen lisääminen kotona asumisen ja tehostetun palveluasumisen rinnalle uutena palvelumuotona
  • Osa Soiten tehostetun palveluasumisen paikoista muuttuu yksityisen palveluntarjoajan tuottamiksi. Koskee Hopijakumpua, Lepolaa, Harjukotia, Heimbota, Emeliehemmetiä ja Kotirantaa, mahdollisesti myös Sandbackaa.
  • Teknologian laajempi hyödyntäminen Soiten palveluissa: kotihoidon tueksi mm. lääkerobotteja ja VideoVisit -palvelua, monipuoliset turvaranneketoiminnat, IV-lääkepumput kotisairaalan käyttöön sekä etälääkäripalveluiden hyödyntäminen vastaanottopalveluissa.
  • Kehitysvammahuollossa Kälviällä sijaitsevan Duunin toiminnan siirtäminen Kompassiin.

Soiten hallituksen esittämä talouden tasapainottamisohjelma valtuustolle

Talouden tasapainottamisohjelma on ensi sijassa periaatepäätös ja linjaus Soiten strategian mukaisten tavoitteiden toteuttamisesta palvelurakenteessa ja palvelutuotannossa. Ohjelma sisältää periaatteellis-ten toimintamallien kehittämisen lisäksi yksittäisiä palveluverkkoa koskevia muutoksia. Ohjelma rakentuu seitsemän lähtökohdan päälle.

1.    Tuottavuuden nosto
  • Prosessien tuottavuuden ja vaikuttavuuden varmistaminen
o    asiakkaan ja potilaan eheä hoitopolku
o    integroidun toimintamallin varmistaminen arjessa
o    sujuvat työskentelyprosessit, sisältäen myös:
- johtamisen ja hallinnon tarkoituksenmukaisuuden
- tilat, työaika ja laitteet ovat aktiivisessa käytössä
o    ajanmukainen ja toimiva infrastruktuuri sekä perusprosesseja tukevat järjestelmät ja tukipalvelut
  • Henkilökohtainen tuottavuus: henkilöstön työn tavoitteiden määrittely ja seuranta sekä työskentelyolosuhteiden mahdollistaminen
  • Vuotuinen tuottavuuden parantaminen 1,5 %

2.    Toiminnan painopiste ennaltaehkäisevään ja matalan kynnyksen palveluun
  • edellyttää tiivistä yhteistyötä jäsenkuntien ja järjestöjen kanssa (esim. koulu- ja päivähoitopalvelut, liikunta- ja vapaa-aikatoimi, asuntopolitiikka, vapaaehtoistyö)
  • mahdollistaa vastaamiseen kasvavaan palvelutarpeeseen
  • edellyttää resurssin siirtoa korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn

3.    Avohoidon vahvistaminen ja lähin palvelu
  • Alkuperäisessä esityksessä tavoitteeksi oli kirjattu:
  • Vahvistetaan ja lisäresurssoidaan mm. kotisairaalan ja kotihoidon palveluja, jotta kotiutuminen sairaalahoidosta nopeutuu sekä kotona asuminen on turvallista ja varmistetaan hyvä hoito
  • Toteuttaminen mahdollistuu yhteistyössä ympärivuorokautista hoitoa antavien yksiköiden ja vastaanottojen kanssa – varmistetaan turvallinen hoitoketju
- > Hallituksen päätös näiden osalta laitoshoidon jatkamisesta nykyisellään ei mahdollista tähän suunniteltua resurssointia
  • Perheiden palveluissa (sosiaalityö, psykiatria) kehitetään ja suunnataan resursseja ennaltaehkäi-seviin ja matalan kynnyksen palveluihin sekä avohoidon vahvistamiseen

4.    Tarkoituksenmukainen asemapaikkaverkko
  • Turhista ja epätarkoituksenmukaisista tiloista luopuminen
  • Integroitunut toimintamalli tarvitsee tuekseen koko alueen peittävän oman toiminnan palveluverkoston mm. hoidossa ja hoivassa – palvelutalot tiiviissä yhteistyössä kotihoidon ja kotisairaalan kanssa
  • Vahvistetaan integroidun toimintamallin toteuttamista
Muutoksia palveluverkkoon:
  • Teerijärven TVC-yksikön (kuntouttava lyhytaikainen laitoshoitoyksikkö) toiminnan lopettaminen ja hoidon järjestäminen toisissa alueen yksiköissä tai vaihtoehtoisesti ostopalvelun vähentäminen ja keskittäminen omaksi toiminnaksi TVC-yksikköön. Toteutettava vaihtoehto varmentuu hallituksen täytäntöönpanopäätöksellä tai vuoden 2020 talousarviokäsittelyn yhteydessä.
  • Vanhusten tehostetussa palveluasumisessa omien yksiköiden osittainen toiminnan muutos (Hopijakumpu, Lepola, Harjukoti, Heimbo, Emeliehemmet, Kotiranta): hankitaan vastaava, noin 150 hoitopaikan paikkamäärä ostopalveluna. Lisäksi tutkitaan Sandbackan toiminnan yksityistäminen.
  • Toteutettavissa asteittain ja hallitusti ensi sijassa yksiköissä, joissa säästöpotentiaali merkittävin tai tilojen toiminnalliset rajoitteet suurimmat
  • Ennen muutosta ostopalvelun määrä 265 paikkaa ja oma toiminta 456 paikkaa
  • Syntyvyyden lasku huomioitava Soiten yksiköiden henkilöstömitoituksessa sekä neuvolaverkossa (mm. vuorottelu Kruunupyyn toimipisteissä) ja neuvoloiden aukioloajoissa
  • Kehitysvammahuollossa Kälviällä sijaitsevan Duunin toiminnan siirtäminen Kompassiin
  • Lähipalveluissa (vastaanotto, neuvola, laboratorion näytteenotto) aukioloaikoihin yksittäisiä tiivistyksiä (mm. Toholammin laboratorio näytteenotto 4 aamua/vko) sekä Kruunupyyn kunnassa vas-taanottopalveluiden vuorottelu kolmessa toimipisteessä. Muista aukioloaikojen muutoksista päättää hallitus erikseen.

5.    Uudet hoitamisen portaat
  • Perhehoidon lisääminen mm. lastensuojelussa, vammaispalveluissa sekä hoidossa ja hoivassa
  • Senioriasumisen lisääminen kotona asumisen ja tehostetussa palveluasumisen rinnalle uutena palvelumuotona

6.    Teknologian hyödyntäminen
  • Kotihoidon tueksi mm. lääkerobotteja ja VideoVisit -palvelua, monipuoliset turvaranneketoiminnat, IV-lääkepumput kotisairaalan käyttöön sekä etälääkäripalveluiden hyödyntäminen
  • Vastaanottotoiminnassa laajennetaan asiantuntijoiden ja ammattilaisten etäyhteysmahdollisuuk-sia
  • Kokouskäytännöissä hyödynnetään etäyhteydet

7.    Soiten oman toiminnan ja ostopalvelun strateginen tasapaino
  • Omasta toiminnasta ostopalveluun
  • Vanhusten tehostettu palveluasuminen asteittain (paikkamäärä runsaat 150)
  • Mahdollista toteuttaa vain rajoitetusti alueella, jotta alueen kattava oman toiminnan verkosto säilyy ja mahdollistaa integroidun toimintamallin kotihoidon kanssa
  • Ostamisen osaamisen varmistaminen
  • Vahvistetaan valvontaresursseja, jotta toiminnan laatu varmistetaan
  • Ostopalvelusta omaksi toiminnaksi
  • Vammaisten lasten hoidossa sekä lastensuojelussa vähennetään kallista ostamista ja resurssoidaan omaan toimintaan (Perheiden palvelut)
  • Vammaispalveluissa lisäresurssoidaan henkilökohtaisen avun ohjausta, tukea ja neuvontaa henkilökohtaisen avun kustannuskasvun hallitsemiseksi

Muutosten aikataulutus

Talouden tasapainottamisohjelma käsitellään Soiten valtuustossa 27.5.2019 ja ennen sitä ohjelmaa esitellään valtuustolle 13.5.2019 pidettävässä valtuustoseminaarissa. Mikäli talouden tasapainottamisohjelma hyväksytään valtuustossa, tullaan toimenpiteet ja palvelurakenteen muutokset toteuttamaan jo vuoden 2019 aikana, mutta käytännössä säästötoimet ovat toteuttavissa asteittain vuosien 2019-2021 aikana. Suurin osa säästöpotentiaalista kohdistuu arviolta vuoteen 2020.

Oleellisin talousvaikutus toteutuu tuottavuuden noston sekä palvelurakennemuutoksen myötä tulevien vuosien kustannuskasvupaineen keventymisenä. Alkuperäisessä esityksessä olleet avohoitoa vahvistavat välilliset, palvelurakenteen kehittämiseen liittyvät säästöpotentiaalit olisivat vaikuttaneet kustannusra-kenteeseen asteittain ja arviolta 3-5 vuoden viiveellä.

Muut mahdolliset, palveluverkkoa koskevat muutokset, joita ei ole kirjattu valtuuston päätösesitykseen tai myöhemmin toiminta- ja taloussuunnitelmaan, tuodaan Soiten hallituksen päätettäviksi erikseen.


Tiedotteet